Uusi visitheinavesi.fi -sivusto palvelee matkailijoita ja yrittäjiä

Sivuston suomenkielinen versio on rakenteeltaan lähes valmis. Pieniä hienosäätöjä, tietojen täydennyksiä ja tarkistuksia tehdään vielä tässä kevättalven aikana.  Jos huomaat omissa tiedoissa virheitä, niin ilmoitathan meille! Kesken ovat vielä mm. kyläsivut  monelta alueelta ja mahdollisia uusia toimijoita sinne lisätään sitä mukaa kuin niitä meille ilmoitetaan. Sivustolla pyritään esittelemään mahdollisimman kattavasti Heinäveden yritysten palveluja, yhdistysten toimintaa ja kylien paikallisia tapahtumia tunnetumpien päätapahtumien ohella.

Mahdollisuus omatoimiseen julkaisuun

Sivusto on toteutettu siten, että kaikilla Heinäveden yrittäjillä, yhdistyksillä ja muillakin aktiivisilla toimijoilla on itse mahdollisuus vaikuttaa sisältöön julkaisemalla omia ajankohtaisasioita ja tarjouksia, tapahtumailmoituksia jne. Jokaiselle tiedossamme olevalle yritykselle ja yhdistykselle on tehty oma ‘sivu’, jota voidaan tarpeen mukaan täydentää kun materiaalia saamme lisää. Kaikki halukkaat toimijat saavat myös oman käyttäjätunnuksen ja opastuksen kuinka voi tehdä omia julkaisuja näkymään esim. ajankohtaista-osiossa etusivulla. 

Tarvitsetko neuvoja tai tukea alkuun pääsemiseksi?

Visit- sivuille julkaisusta kiinnostuneille tarjotaan tueksi ohjevideo, jonka avulla julkaisu onnistuu kyllä, jos on aiempaa kokemusta netin hyödyntämisestä markkinoinnissa  (esim. itse päivitettävät kotisivut tai blogi). Jos oma osaaminen ja pelkän videon avulla aloittaminen mietityttää, niin ei hätää. Tarjoamme tarvittavaa apua vaikka henkilökohtaisesti. Maaliskuussa on kaksi neuvontatilaisuutta tähän liittyen. Kysynnän mukaan järjestämme lisää tilaisuuksia keväämmällä. Lisäksi Business Joensuulla on alkamassa digihanke, jossa tuetaan yrittäjien nettiosaamista muissakin markkinoinnin kysymyksissä. Voit ottaa yhteyttä Heli Hirvoseen ja kysyä lisää tästä palvelusta.  Katso alta tiedot digihankkeen tilaisuudesta.

'Kädestä pitäen' alkuun

Järjestämme koulutustilaisuuden ja henkilökohtaista neuvontaa, joissa käydään perusteellisesti läpi, kuinka voit itse tehdä julkaisuja  sivustolle. 

20.3. 2023 iltatilaisuuteen Pitopalvelu Juhlan tiloissa on mahdollista osallistua myös Teams -yhteydellä. Ilmoittautuneille lähetetään osallistumislinkki ennen tilaisuutta. Paikanpäälle saapuville on kahvitarjoilu. 

21.3. päivystän toimistolla (Projektipäällikkö Virpi Pakarinen) huoneessa, joten henkilökohtaisen opastuksen avulla voidaan käydä muitakin nettinäkyvyyteen  liittyviä kysymyksiä läpi.

Kerro ilmoittautumisen yhteydessä missä eniten kaipaat apua, niin osaan suunnitella ohjelman mahdollisimman hyvin kaikille soveltuvaksi.

Neuvon konkreettisesti kuinka julkaisu tehdään, miten sen saa näkyviin haluamallaan alasivulla ja kuinka julkaisun voi edelleen jakaa omiin some- tai muihin kanaviin. Osallistujat saavat myös omat tunnukset julkaisujaan varten.

Henkilökohtaisen opastuksen päivänä 21.3. voidaan myös tarkemmin käydä läpi vaihtoehtoja esim. somekanavien ja omien muiden nettialustojen sekä verkkomyyntikanavien hyödyntämistä visit -sivuilla.

Ilmoittaudu mukaan!

23.3. Business Joensuu digikahvit

Hei heinäveteläinen matkailualan yrittäjä! Tule Business Joensuun digikahveille Heinäveden kunnanvirastolle 23.3. klo 14-16.30 kuulemaan, kuinka pääset diginäkyvyydessä eteenpäin! Käydään läpi käytännönläheisesti ja selkokielisesti verkkonäkyvyyteen liittyviä asioita ja mietitään yhdessä jatkokehittämisen mahdollisuuksia.

Meille on sama, oletko kokenut konkari tai digitaipaleesi alkumetreillä. Autamme kaikkia eteenpäin, oman tasosi mukaan. Käsittelemme tilaisuudessa mm. seuraavia kysymyksiä:

Miten pääsen alkuun digiasioissa? Miten voin tehdä digimarkkinointia nollabudjetilla? Mitkä työkalut sopivat minun yritykselleni? Miten hyödynnän sosiaalista mediaa asiakashankinnassa?  

Ilmoittautumiset ja lisätiedot:

heli.hirvonen@businessjoensuu.fi,

Kysymyksiä?

Jäikö koulutuksiin liittyen jokin askarruttamaan, tai haluatko vaikka ilmoittaa tietosi sivuille? Lähetä viesti tai kysymys alla olevalla lomakkeella tai sähköpostilla virpi.pakarinen@heinavesi.fi

Jaa:

Facebook
Twitter
LinkedIn